Tavoite: Ajaa moottoripyörällä tammikuussa Etelä-Suomesta Kuhmon kautta Pohjois-Norjaan Pykeijän kalastajakylään. Pykeijässä saunomme, käymme uimassa Jäämeressä ja syömme hyvää rapua.

 

24.-28.1.2016

 

Kuhmo on kokoontumispaikka. Lähdemme liikkeelle Kuhmosta kohti Pykeijän pientä kalastajakylää. Tälle reissulle osallistuu muutama motoristi (5 ilmoittautunut) jotka tulevat lähtöpaikalle kuka mistäpäin Suomea. Tällä matkalla saatamme kokea kaikkea ihan mitä talvella motoristi vain voi kokea.

 

Uusin juttu alimmaisena.

Seuraa Päiväkirjaa niin saat uusimmat ajatukseni luettavaksi.

Valmistautumista jutaukseen

Alkutalvi on ollut yhtä vesisadetta. Vihdoinkin joulun jälkeen ennen uutta vuotta lämpötila painui nollan alle! Nyt on vähän hoppu saada varusteet ja kuski talvijutauskelpoiseksi. Kiirettä ei pidetä kun se ei käy kaveriksi.

Valmistautumista jutaukseen osa 2

Valmistautumista jutaukseen osa 3

On mukava todeta, että Bemari käynnistyy hyvin kipakassa pakkasessa. Varusteetkin toimivat.

Menomatkalla kokoontumispaikalle

Eipä päästy valoisaan aikaan perille Kuhmoon. Lähtö 30-asteen pakkasessa matkalla lauhtui neljääntoista asteeseen.

Kalustoamme parkissa Matkakoti Parkin edessä. Kuhmo 23.1.

Reissuraportti BWT16

Videon muotoon tehty matkapäiväkirja. Tätä ei ole liialla musiikilla pilattu. Video lötyy Youtubesta kun naputtelet osoiteriville: https://youtu.be/8x_KATd-AvI